Me Myself and I

Mä oon vähä pohdiskellu ja ajatellu ja miettiny, et pitäskö mun ees vähä yrittää muuttaa itteeni. Koska noh, täs viimeaikoin mult on melko paljo lähteny ihmisii, ja lukiollaki monet on tutustunu uusii tyyppeihi sellai et ne on jo aika hyviiki kavereit. Tai ainaki päällepäin näyttää siltä. Mut mä en vaan saa sopeutua, en osaa ite tehdä alotteita, ja sitku joku puhuu mulle, joko alotan jonku päänaukomise tai sit muutevaan vastaan joko tosi tylysti tai ärsyttävästi. Vastaan vaa mitä ekan sattuu tulee mielee, saati et ajattelisin jotain, ehkä en haluu et mua oletettais tosi ujoks tai heikoks tai joteki, en mä tiä. Oon ajatellu et jos yrittäsin ees rauhottuu, opetel ajatteleen ja oleen hiljaa silloku ei pitäs sanoo mitää tai ei oo mitää sanottavaa. Mut ei se enää taida auttaa mitää. Yritän silti... Tosin yritykseks se taitaa jäädäki, mut aaarh. Oon niin turhautunu kaikesta et koht menee jo pahast yli, ja onhan seki jo nähty, ettei siitä mitää hyvää oo viä kertaakaa seurannu.

Sori vuodatus mut tuntu siltä.